Kuka olen
Moro!
IhanTaruvaan-nimimerkin takaa löytyy nuori nainen, joka tottelee myös nimeä Taru Heino. Olen syntynyt vuonna -98, ja olen asunut koko elämäni Tampereella.
Eläimet ovat aina kiehtoneet mua valtavasti. Sain noin 8-vuotiaana ensimmäisen lemmikkini. Se oli syyrianhamsteri, jolle annoimme nimen Viivi. Kun Viivistä jätti aika, perheemme oli usean vuoden ilman lemmikkejä. Kun olin 13-vuotias, meidän perheeseemme tuli 2 kesyrottaa. Kesyrottien jälkeen ei ole ollut paluuta entiseen, ja lemmikkejä on tullut vain lisää. Minulla on ollut lemmikkeinä rottia, koira ja akvaariokaloja. Tällä hetkellä asun 4 undulaatin, 2 kanin ja viljakäärmeen kanssa.
Keväällä 2020 lähdin tekemään harrastuksestani ammattia, kun pääsin Zoopet-lemmikkieläinliikkeeseen työkokeiluun. Samana keväänä sain opiskelupaikan Ahlmanilta maatalousalan perustutkintoon.
Valmistuin eläintenhoitajaksi kesäkuussa 2022 AhlmanEdu:sta (itse puhun vielä Ahlmanista).
Nyt taskusta löytyy kokemusta 2 eri lemmikkieläinliikkeestä, parsinavetasta, munituskanalasta, ratsastuskoululta, eläintarhasta sekä alpakkatilalta.
Elämässäni alkoi valtava positiivisten tapahtumien ketju, kun pääsin Zoopet-lemmikkieläinliikkeeseen työkokeiluun. Sitä ennen elämä potki valtavalla voimalla päähän, ja kävin läpi monia vaikeita asioita. Omat vaikeat ajat elämässäni auttoivat ymmärtämään, kuinka tärkeitä eläimet ovat minulle. Kun pääsin takaisin opiskeluelämään, tiesin, että tulevaisuudessa haluaisin auttaa ihmisiä ymmärtämään eläimiä paremmin.
Halusin perustaa oman yrityksen, koska koin sen olevan keino, jolla pystyn työskentelemään parhaiten omien intohimojeni parissa. Yrittäjänä pystyn hoitamaan eläimiä, olemaan apukäsinä asiakkailleni ja auttaamaan ihmisiä ymmärtämään paremmin eläimiä.
Asioita, jotka saavat minut syttymään: Muiden auttaminen, eläinten hyvinvointi, mietelauseet, tiedon jakaminen, linnut ja eksoottiset eläimet
Lempi mietelauseeni: Sometimes you make choices in life and sometimes choices make you
Harrastuksiani: videopelit, elokuvat ja tv-sarjat, kirjoittaminen, sisällön tuottaminen sosiaaliseen mediaan ja tallilla käyminen